Reijo on kävellyt Koskin metsien joka aarin

On oikeastaan pieni ihme, miksi Reijo Haajaa muistettiin Villen plaketilla vasta nyt. Valkeakosken Hakan perinteinen ja arvostettu tunnustus myönnetään vuosittain ansioituneelle hakalaiselle tunnustukseksi pitkäaikaisesta uhrautuvasta työstä seuran hyväksi. Sitä Haaja on todellakin tehnyt kartoittaessaan koskilaisia metsiä ensin retkeilijöille ja sittemmin perustetulle Hakan suunnistusjaostolle vuodesta 1975 lähtien.

- Silloin teimme ensimmäisen suunnistuksen erityiskartan Roukon Kivivuoren alueesta. Paljon on kartoittaminen muuttunut vuosien aikana.

Yksi asia kartoittajan työssä on kuitenkin pysynyt vuosikymmenien ajan ennallaan. Maastoon on yhä jalkauduttava.

- Maasto pitää kuvata siten kuin suunnistaja sen näkee. Joka aari on käveltävä, käytävä katsomassa mitä siellä on ja piirrettävä kartta maastossa. Myöhemmin se piirretään puhtaaksi.

Erivärisistä tusseista ja askelmitasta on sentään päästy jo maastotietokoneen käyttämiseen. Nykyään Haajakin piirtää valmista karttaa sitä varten suunnitellulla ohjelmalla suoraan maastossa. Helpommaksi homma ei hänen mukaansa voi muuttua.

- Pohjamateriaali tulee maanimittaulaitokselta, joka käyttää laserkeilausta. Minulla on maastotyössä käytettävissä käyrästöpohja, jonka tarkkuus on puoli metriä, tosin käyrästö piirretään kahden metrin tarkkuudella. Laserkeilauksella saadussa pohjamateriaalissa näkyy kasvistokuvaus, mikä sekin helpottaa työtä paljon. Lisäksi käytettävissä on gps, jonka tarkkuus on parhaimmillaan kolme metriä, ja suunnistusta ajatellen se on ihan riittävä, Haaja kertoo.

Marjapaikat

tiedossa

Haaja ei osaa sanoa, kumpi kiehtoo enemmän - luonnossa kävely vai itse kartan tekeminen.

- Töissä ollessani lähdimme Hurskaisen Akun kanssa metsään aamulla neljän aikaan. Muutaman tunnin ehti piirtämään ennen töihin menoa. Se on mukavaa hommaa, kun luonto aamulla heräilee.

Teknologian kehittymisestä huolimatta kartan piirtämiseen saa edelleen varata aikaa. Yhden a4-kokoiseen karttaan Haaja käyttää 400-500 tuntia.

- Hämäläinen maasto on vaikeaa kartoitettavaa. Rehevää, pusikkoista, kivikkoista. Neliökilometrin kartoittamiseen kuluu maastossa 50 tuntia. Yhden kartan tekemiseen menee noin kaksi kesää, vaikka eläkkeellä ollessa vietän metsässä noin 150-200 tuntia.

Haaja on ehtinyt kartoittaa Valkeakosken kaikki metsät, ja vähän Luopioistenkin puolelta.

- Kyllä minä marja- ja sienipaikat tiedän.

MM-kisaura 

jatkuu yhä

Haaja ei ole pelkästään innokas kartoittaja vaan myös kokenut suunnistaja. Miehen ura alkoi 13-vuotiaana Varkaudessa Savon suunnan partiolaisille pitämästä suunnistuskurssista.

- Ensimmäisinä vuosina en menestynyt. Kartatkin olivat Savossa pitäjäkarttoja, joissa näkyivät vain pellot, asutus ja tiet, mutta ei käyriä lainkaan. Peruskartoitus ylsi Savoon vasta 1960-luvulla.

Menestystä alkoi tulla vasta Haajan ollessa 16-17 -vuotias. Mies voitti lähes kaikki kilpailut, joihin osallistui, vaikkakin sanoo olevansa laiska. 

- En koskaan harjoitellut tai käynyt lenkillä, mutta olin maastossa nopea. 1962 kävin maaottelukatsastuksessa täällä Valkeakoskella Kuohenmaassa, mutta siinä en pärjännyt.

Sanomattakin selvää, että penkin alle menneen katsastuksen jälkeen Haaja on kartoittanut kyseisen Kuohenmaan maaston useaan kertaan.

Haajan mitalikaappi alkoi täyttyä pääsarjojen jäätyä taakse 35-vuotiaana. Veteraanien MM-kisoista taskuun ovat jääneet sekä hopea- että pronssimitali ja useampia neljänsiä sijoja. Jukolan viestissä Haaja on suunnistanut 53 kertaa.

- Vanhin MM-kisaosallistuja on ollut 95-vuotias. Jos terveys sallii, niin sitähän voisi tavoitella. Olen edelleen laiska treenaaja ja käyn vain iltarasteilla ja kisoissa. Kartoittaminen on kuitenkin opettanut hahmottamaan maastoa, eikä minun tarvitse rasteja juuri etsiä.

Mielekäs työ

vetää yhä

Haaja oli perustamassa Valkeakosken Hakan suunnistusjaostoa Erkki Jalkasen ja Aku Hurskaisen kanssa 1980-luvun alussa.

- Suunnistajilla oli vähän kinaa retkeilijöiden kanssa. He kaikki eivät kilpaurheilupuolta ymmärtäneet, joten siirryimme Hakaan. Iso osa retkeilijöiden suunnistajista siirtyi perässämme heti ja retkeilijöiden suunnistus kuihtui pois. Iltarasteilla alettiin keräämään rahaa, Haaja muistelee.

Kolmen miehen voimin perustettu suunnistusjaosto on edelleen virkeä ja erityisesti juniorivalmennus on Haajan mukaan “hyvässä mallissa”.

- Olemme vähän niin kuin kasvattajaseura. Huippukavereita on pulpahtanut pinnalle silloin tällöin, mutta he menevät isoihin seuroihin, sillä suunnistuksessa isot viestikilpailut ovat tärkeitä.

Iltarastit ovat yhä tärkeä varainhankintakeino jaostolle ja niillä Haajankin yhä näkee.

- Maastot ovat toki vähän tuttuja, mutta jokainen rastiväli pitää kuitenkin miettiä ja karttaa lukea, vaikka sen itse onkin tehnyt.

Suunnistuksen ohella myös kartoittaminen jatkuu yhä. 

- Se on mielekästä työtä, ja jotainhan sitä pitää ajan kuluksi tehdä. Kahvit ja eväät reppuun ja metsään. Suunnistuskartat ovat ainoita liikuntapaikkoja, joita pidetään talkoovoimin kuntalaisille pystyssä.